Sosiaalilautakunnan pj 2005-2008
Kunnan organisaatiomuutos yhdisti sosiaali- ja terveyspalvelualueen yhdeksi palvelualueeksi 2008. Uutena sosiaali- ja terveysjohtajana aloitti kesän kynnyksellä Erja Pentti. Palvelualueuudistus siirtyy vuoden 2009 alusta myös luottamushenkilö organisaatioon. Sosiaalilautakunta yhdistetään 2009 terveyslautakunnan kanssa yhdeksi lautakunnaksi. Lautakuntamalli uudistuu poikkihallinnolliseksi ja tukee näin viranomaisorganisaatiota. Toimintamalliksi tulee poikkihallinnollinen lautakuntamalli, jota sosiaalilautakunta on ajanut vahvasti luottamusorganisaatio uudistuksen eri vaiheissa.
Nurmijärven Varpu-malli (eli varhaisen avoimen yhteistyön malli) on vakiintunut neuvoloiden, päivähoidon ja koulun työskentelymalliksi. Mittaristoa Varpu-työn tulosten ja toiminta tapojen vaikuttavuuden arvioimiseksi ollaan luomassa.
Kunnanhallitus kiristi sosiaalipalvelualueen budjetin raamia, niin että se jäi miljoonalla eurolla lasketun tarpeen alle. Lautakunnan oli hyväksyttävä kyseinen budjetti 9.9.2008 kokouksessa, vaikka tiedossa oli raamin riittämättömyys. Hyväksytty budjetti jouduttiin ylittämään samassa kokouksessa, jossa hyväksyttävänä oli perustellut korotukset päihdehuoltopalveluiden hintoihin.
|
|