|
VALTUUSTOALOITE
Asia: Julkinen liikenne Nurmijärvellä
Nurmijärven kunnan strategian 5.3/1 ja 5.3/2 mukaan kunnan sisäistä joukkoliikennettä on kehitettävä ja järkiperäistettävä. Samalla Sampo-liikenteen toimivuutta ja kustannustehokkuutta parannetaan.
Joukkoliikennepalvelujen kehittäminen ja järkiperäistäminen on aiheuttanut sen, että kunnan pohjoisten osien asukkaiden liikkuminen julkisilla liikennevälineillä on lähes mahdotonta. Esimerkiksi Rajamäen ja Hyvinkään välillä on runsaasti työmatkalaisia ja opiskelijoita. Arkisin Rajamäeltä lähtee viimeinen linja-auto Hyvinkäälle 17.15 ja paluuvuoro Hyvinkäältä 17.40 Rajamäelle. Viikonvaihteessa julkinen liikenne on aivan olematonta Rajamäen ja Hyvinkään välillä. Kuitenkin hyvin monet työskentelevät ja asioivat Hyvinkäällä myös viikonvaihteessa.
Nuorten työskentely, harrastaminen ja omatoiminen kulkeminen Nurmijärven sisällä on supistunut hyvin minimaaliseksi huonojen joukkoliikenne yhteyksien johdosta. Sampo-liikenteen luetettavuus ja toiminnalliset rajoitteet vaikeuttavat sen käyttöä lasten ja nuorten keskuudessa.
Nurmijärven kunnan tulee jatkossa toimia aktiivisesti joukkoliikenne palvelujen järkiperäistämisessä. Toiminnassa tulee huomioida kuntalaisten alueelliset tarpeet julkisen liikenteen suhteen. Tämän lisäksi tulee huomioida kunnan pohjoisten osien asukkaiden liikkuvuus Hyvinkään suuntaan.
Nurmijärvellä 29.9.2004
Merja Åstedt
|
|