Tekstin alkuun
Etusivu - Yhteisö
Budjettikokous 2003, puhe ja esitys

Valtuustopuhe budjettikokous 2003

Koululautakunta päätti elokuun seitsemännen päivän kokouksessa pastori Huhtisen esityksestä lisätä yksimielisesti talousarvioon määrärahan pienluokkaopetusta varten. Pienluokkaopetus oli tarkoitus aloittaa kokeiluna Klaukkalan koulussa. Kyseessä ns. parkkiluokka, joka olikin nimenä rekisteröity tavaramerkiksi, joten pyrimme jatkossa välttämään parkkiluokka nimen käyttöä.

Tämän pienluokka päätöksen takana oli huoli ja toivo, oli huoli lasten tulevaisuudesta ja opettajien jaksamisesta, oli toivoa syrjäytymisen ehkäisemisestä, oli toivoa puuttua ennaltaehkäisten lasten vaikeuksiin, kun siihen olisi mahdollisuus. Pitkään lautakunta keskusteli oikeudenmukaisuudesta ja koulujen tasa-arvoisesta kohtelusta. Mietittiin miksi Klaukkala? Miksei yhtä hyvin Rajamäki?

Pienluokka, parkkiluokka tai klinikkaopetus kuinka sitten halutaankaan kutsua. Kaiken tarkoituksena on tukea yleisopetuksen opetusta, kevyin ja joustavin toimin. Kati Heickell teki Vihreiden valtuustoryhmän nimissä valtuustoaloitteen, jonka te allekirjoititte, tai tarkemmin 23 valtuutettua. Kati peräänkuulutti nuorisotoimea ja parkkiluokkaa yläasteelle. Samaan aikaan koululautakunta sai Klaukkalan koululta esityksen, jossa rehtori ja johtokunta pyysivät lisäresursseja Klaukkalan koululle ns. parkkiluokka toimintaan.

Klaukkalan koulu on ala-aste ja sen oppilaat ovat 7- 12-vuotiaita. He eivät ole ”pipopäisiä häirikköjä” vaan pieniä levottomia lapsia, joilla voi olla lieviä oppimisvaikeuksia, tarkkaavaisuus- tai tarkkaamattomuushäiriöitä. Näiden ongelmien hoitoon ei välttämättä tarvita rajuja ja pitkiä erityisluokkasiirtoja, vaan ne voidaan hoitaa koulun sisällä hyvin toimivalla, kuntouttavalla, pienluokkaluokka opetuksella, jonka perustana on puuttuminen ongelmiin välittömästi, ennen kuin ne kasvavat ylipääsemättömiksi.

Mikä sitten on tällaisen pienryhmän idea, kuinka se toimii? Opettajan huomatessa oppilailla ongelmia hän voi lähettää lapsen tietyksi ajaksi opiskelemaan pienryhmään. Usein pienryhmässä ollaan viikkoja, kuukausia, joka tapauksessa siirrot perusluokan ja pienryhmän välillä ovat joustavia, suunnitelmallisia ja hallittuja pitkäjänteisiä jaksoja, jolloin päästään pureutumaan oppilaan ongelmiin. Tästä hyötyvät kaikki. Luokkaan jää työrauha ja levoton oppilas saa opetella opiskelutaitoja pienessä turvallisessa ryhmässä.

Klaukkalan koulussa on muutaman vuoden ajan yritetty oman tuntikehyksen voimin vastata oppilaiden mukanaan tuomiin haasteisiin. Koulussa on nipistetty kaikesta, mikä on ollut mahdollista. Kerätty tunteja liikunnasta, tukiopetuksesta ja kerhotunneista niin, että on saatu kokoon pienryhmä, joka on toiminut 16 tuntia viikossa, ei kuitenkaan täysipäiväisesti, mikä olisi ollut oppilaiden tarve.

Klaukkalan koulu on yksi EVY- kouluistamme, joten se kokoaa Klaukkalan alueen pienet erityisoppilaat suojiinsa. Tästä johtuen koululla on jo 9 avustajaa, laaja-alainen erityisopettaja, perinteinen puheopettaja ja sen lisäksi käytössä kuraattori ja psykologi palveluja. Uskon siis, että kaikki tarpeellinen on jo tehty ja kaikki tarpeelliset verkostot kunnan sisällä ovat jo nyt käytössä. Nyt on meidän vuoro tehdä oma osuutemme, sillä olemme ”Hyvän elämän kuntana” sitoutuneet kuntastrategiassa painottamaan peruspalveluissa ennaltaehkäisevää toimintaa ja avopalveluja.

Mitään ei saa ilmaiseksi, niinpä herää kysymys, mitkä ovat kustannukset tälle pienluokka kokeilulle? Talousarvio esityksessä oli kaikkine sivukuluineen varattu vuodelle 2004 henkilökuluja Klaukkalan koulun pienluokkaopetukseen 14 589,00 euroa ja vuodelle 2005 oli vastaavasti varattu 34 987,00 euroa.

Erityisopettajia on vaikeaa saada Nurmijärvelle, mutta sekään ei ole tälle kokeilulle este, sillä Klaukkalan koulusta EVY- opetuksesta löytyy opettaja, joka on kiinnostunut lähtemään mukaan juuri tähän projektiin. Tätä kokeilua oli myös tarkoitus mitata erilaisilla mittareilla ja tulosten perusteella 2005 oli tarkoitus miettiä jatkoa tälle ja tarvittaessa muille vastaaville hankkeille.

Haluaisin tähdentää sitä, että tuntikehyksemme on nyt lamaa edeltäneellä tasolla, aivan kuten Esko Seppä meitä muistutti. Tällöin siis puhutaan 9-11 vuoden takaisista resursseista. Oppilaat, joille tarvitsemme nyt lisäresursseja opetukseen, ovat tuon laman tuotoksia. Ehkäpä sen päivän tarjonta ei enää vastaa tämän päivän kysyntään.

Esitys: Esitän, että henkilöstösuunnitelmaan palautetaan koululautakunnan esityksen mukaisesti Klaukkalan koululle pienryhmäopetukseen erityisopettajan palkkaukseen esitetyt summat vuosille 2004- 2005.

>edellinen sivu<

 

 

 

 

 

© 2004 Yhteisö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut