Tekstin alkuun
Etusivu - Yhteisö
 Valtuustoaloite 27.3.2003

Valtuustoaloite: Kotisairaanhoitopalvelujen tai/ja terveydenhoitajan aikuisvastaanoton järjestämiseksi Herusten kylän asukkaille.

Vastaanottoaika voisi olla viikoittainen ja tilojen kohdalla olisi huomioitava yhteiskäyttö päivähoidon kanssa. Herusten kylän asukkaista 12 prosenttia on yli 60 v. 

Valtuustoaloite päivähoidon järjestämiseksi Nurmijärvellä ostopalveluna yksityisiltä päiväkodeilta

Päivähoitolain mukaan jokaisella alle kouluikäisellä lapsella on oikeus kunnan järjestämään kokopäiväiseen päivähoitopaikkaan. Kuntalain 2 § todetaan, että "tehtävien hoidon edellyttämiä palveluja kunta voi hankkia myös muilta palvelujen tuottajilta". Kuntien rooli muuttuukin yhä enemmän palvelujen tilaajaksi ulkopuolisista tuottajilta.

Päivähoidon tarve Nurmijärvellä on edelleenkin kasvava. Tähän vaikuttaa runsas muuttoliikenne Nurmijärvelle, parantunut työllisyystilanne sekä muuttunut lainsäädäntö.

Vastaaminen kasvavaan palveluntarpeeseen, sekä toisaalta julkisella sektorilla olevat kustannuspaineet tuovat palveluihin myös sisällöllisiä vaihtoehtoja, joustavuutta ja valinnanvapautta perheille. Mahdollisesti myöhemmin Nurmijärvellä käyttöön tuleva kotihoidon kuntalisä ei poistaisi päivähoidon investointitarpeita, vaan lisäisi perheiden valinnanvapautta.

Esitän: Että Nurmijärvellä siirrytään rakentamaan yhteistyötä pääkaupunkiseudulla ja naapuri kaupungeissa toimivien yksityisten päiväkotien kanssa niiden saamiseksi alueellemme. Tavoitteena tulisi olla yksityisten päiväkotien verkosto, joka kattaisi Nurmijärven lisääntyneen päivähoidontarpeen ja vähentäisi tulevaisuudessa kunnan investointeja päivähoidossa.

 

Valtuustoaloite: Yhteistyön rakentamiseksi pääkaupunkiseudulla ja naapurikaupungeissa toimivien yksityisten päiväkotien kanssa niiden saamiseksi myös Nurmijärvelle.

Tavoitteena tulisi olla yksityisten päiväkotien verkosto, joka kattaisi Nurmijärven lisääntyneen päivähoidon tarpeen ja vähentäisi tulevaisuudessa kunnan investointeja päivähoidossa.

  >edellinen sivu<

© 2004 Yhteisö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut